Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kirja-arvio: Tampere tulessa 1918

Paluu kevättalven 1918 tulihelvettiin

Valkoisten tykkituli tuhosi miltei koko Tammelan. Aikaansaannos järkytti myös voittajia: ”Punaisetkin olivat sentään ihmisiä, ainakin monet heistä”, kiteytti valkoisten joukoissa taistellut ruotsalaisupseeri Nils Wickström.
Valkoisten tykkituli tuhosi miltei koko Tammelan. Aikaansaannos järkytti myös voittajia: ”Punaisetkin olivat sentään ihmisiä, ainakin monet heistä”, kiteytti valkoisten joukoissa taistellut ruotsalaisupseeri Nils Wickström.

"Kalevankankaalla oli viiden metrin säteisiä, patamaisia santakuoppia, joissa makasi ryssien ja naiskaartin raatoja. Edellä kulkeneet joukot olivat riisuneet naisten ruumiilta housut ja asettaneet ryssänraadot naisruumiitten päälle rumiin asentoihin."

Tämä näky odotti valkoisena taistellutta Uuno Kestilää 3. huhtikuuta 1918, kun Kalevankankaan taistelut olivat juuri tauonneet ja valkoiset edenneet kohti ydinkeskustaa.

Myös Kyttälä, Tammela ja keskusta täyttyivät ruumisläjistä. Suurin osa kuolleista jäi lojumaan maahan päiväkausiksi, ennen kuin tilanne rauhoittui ja ruumiita päästiin kärräämään pois.

Kansalaissodan ratkaisutaisteluja todisti noin 30 000 sotilaan lisäksi lukematon määrä siviilejä, jotka lymyilivät kellareissa ja kirkoissa yrittäen selvitä hengissä tykkitulen ja kaupunkisodan keskellä. Kolmessa viikossa sotilaiden, vankien ja siviilien ruumiita kertyi miltei kolme tuhatta.

10-vuotiaana Keskustorin ja Hämeensillan välistä näkyä kauhistellut Ulla Tammelander muistelee:

"Jätkäpojilla oli kilpailu siitä, kuka pääsisi torilta sillalle asti ruumiiden päällä kulkien maahan koskematta. Tämä onnistui kovin helposti."


Tammelanderin, Kestilän ja monen muun Tampereen taisteluita läheltä seuranneen kokemukset on koottu Timo Malmin ja Ari Järvelän kirjaan Tampere tulessa 1918. Kuvausten kautta piirtyy selkeä kuva siviilien, sekä punaisten että valkoisten, tylystä arjesta.

Vuoden 1918 tapahtumista on toki jo olemassa hyllytolkulla tutkimusta. Niissä yksittäisten ihmisten tarinat jäävät kuitenkin usein historian suurten linjojen varjoon. Toisin on tällä kertaa, kun äänessä ovat tutkijoiden sijaan silminnäkijät.

Kun olosuhteet kävivät sietämättömiksi, itse kukin joutui turvautumaan epätoivoisiin tekoihin. Eräs äiti esimerkiksi söi tyttärensä ammattiosaston jäsenkirjan, jottei tätä epäiltäisi punaiseksi. Valkoinen sotilas Verner Jakara puolestaan todisti seuraavaa:

"Yhden ammutun punaisen repusta löytyi limppu, joka oli tullut aivan veriseksi kaatuneen omasta verestä. Veistin enimmän osan pois, mutta miehet eivät nälissään jaksaneet odottaa, vaan söivät limpun sellaisenaan hyvällä ruokahalulla. Veri vain vaahtosi suupielistä."


Iso osa kirjan kiinnostavuudesta perustuu siihen, että tapahtumat sijoittuvat nimenomaan Tampereelle. Näin ollen kokemuksiin pystyy eläytymään vaikkapa vain kävelemällä keskustassa, jonka katujen ja rakennusten nimet vilahtelevat sivuilla jatkuvasti.

Tampere tulessa 1918 on faktapohjainen kertomus eikä tutkimus, kuten on esimerkiksi Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle (1993). Malmin ja Järvelän teoksen voima piileekin sen kokijalähtöisyydessä, joka tuo sodan tuhot konkreettisesti lähelle.


Teksti: Olli Koikkalainen
Kuva: Tampere tulessa 1918 -kirjan kuvitusta


Timo Malmi & Ari Järvelä:
Tampere tulessa 1918.
Atena Kustannus 2008.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto