Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Nokka

Miettikää venezuelalaisia, etiopialaisia tai kreikkalaisia opiskelijoita. Epäkohtia tai huonoa kohtelua kohdatessaan he nousevat barrikadeille eivätkä väisty, ennen kuin heitä kuunnellaan.

Diktatuurin vastustaminen, kotimaan ulkopoliittinen linja, tieteen autonomia - mikään ei ole liian suurta. Suomalaiset opiskelijat ovat tyytyväisiä saadessaan valtiovallalta näkkileivän, ja autonomiakin on jo kohta viety.

Suomalainen opiskelijaliike on liian hajanainen. Puolet opiskelijavaikuttajista ei halua, että opiskelijajärjestöt ottavat kantaa opiskelun ulkopuolisiin asioihin. Tähän argumenttina on yleensä se, että ylioppilaskunnan jäsenyys on pakollista. Hajanaisuus aiheuttaa kuitenkin sen, ettei opiskelijoilla ole vaikutusvaltaa.

Mitäpä jos automaatiojäsenyys todella lopetettaisiin? Sovitaan, että jäsenmaksu on vapaaehtoinen, mutta suljetaan YTHS:n palvelut ja muut opiskelijaedut niiltä, jotka eivät maksa.

Siten opiskelijaliike saavuttaisi aidon demokratian. Silloin opiskelijaliike voisi parlamentaarisesti päättää, mitä se ajaa, ja voisi siten ajaa enemmistön tahtoa täysillä.

Silloin näkisimme, tahtovatko opiskelijat yhä olla ainoastaan nynnyjä vaiko todellinen viides valtiomahti.


Alli Nokka

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (2)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Nolli Akka (25.04.08, kello 9:02)

    mun mielestä opiskelijat ovat perseestä, etenkin ontologian opiskelijat - mitä sekin on. Onko se Nätkinin Ritva vielä siellä hommissa. Turhaa akkasykologiaa seki harrastaa. Menis sekin töihin, perkele. Ja ostas uuden polkupyörän kun se punanen on aivan rämä ja sille Pispalassakin nauretaan.

  2. Pispankatu 25 (25.04.08, kello 9:08)

    ja paskat. Se Ritvan fillari on aivan hyyyyyyyyvä.
    Mä lainasin sitä viime kesänä eikä siinä rämissy kun takalaakerin vaijerinnulppu. Ettäs siitä sait senkin Nolli AKKA

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto