|
Maapallollamme sijaitsee varsin suuri määrä erikokoisia ja -näköisiä kaupunkeja. Niillä kaikilla on kuitenkin jotain yhteistä: ne tuottavat valtavan määrän paskaa.
Paskaa universaalimpaa asiaa on vaikea keksiä. Jos puhut kakasta, sana tunnistetaan suomen lisäksi esimerkiksi ruotsin, puolan, venäjän, italian ja portugalin kielissä.
Useimmissa kaupungeissa on ymmärretty, että asukkaiden viihtyvyyttä parantaa ulosteiden ja roskien poistaminen ympäristöstä. On toki paikkakuntia, jotka eivät ole vielä tätä sisäistäneet.
Suomessa eräskin pirkanmaalainen kunta ajatteli pääsevänsä eroon likavesistään syöttämällä asukkaiden paskat takaisin heille itselleen. Ainakin nyt jokainen paikkakuntalainen tietää kokemuksesta, mitä laiminlyöty jätehuolto tarkoittaa.
Italialaisilla samanlaiseen johtopäätökseen on tultu äskettäin, kun normaalistikin törkyisessä Napolissa löytyi pitkittyneen jätteenkuljettajien lakon seurauksena seudun kuuluisasta mozzarellasta huolestuttava määrä dioksiinia. Tämä pikantti, joskin kyseenalainen ravintolisä ei kuitenkaan ollut EU-komission tai kuluttajien mieleen.
Suomessa eläinten jätöksiä on onneksi suhteellisen vaikea löytää, mutta ulkomaille mentäessä ei koirankikkareita ole vaikea tunnistaa. Erinäköisiä pipanoita ihmetellessä voi kiittää onneaan, ettei asu intialaisessa suurkaupungissa ja väistele lehmänläjiä. Lisäksi pinkeä virtsanhaju kertoo, ettei viemärien käyttö ole levinnyt riittävän laajalle.
Terveys on kallein aarteemme. Elimistömme tuottaman kuonan haitallisuudesta terveydelle ei tarvinne kiistellä. Normaali ihminen vaistomaisesti välttääkin ylimääräistä kontaktia jätteisiin.
En pidä itseäni erityisen uskonnollisena. Normaalin lauantaiaamuisen posliinialttarilla rukoilun lisäksi mieleni tekisi kuitenkin tunnustaa uskoni wc:ssä aina, kun pönttö hoitaa asiansa ja huolehtii siitä, ettei minun tarvitse haistella tai katsella omia tarpeitani. Saati sitten vältellä astumista niiden päälle.
Kalle Ronkainen
(kävi juuri toaletissa)
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen