Koti-ikävä

Käsi painautuu olkapäälleni lahtelaisbaarin tanssilattialla. Käännyn ympäri - ja heti sumenee. Ennen kuin tajuankaan, tuntematon nyrkkisankari on paennut paikalta. Keräilen itseäni lattialla, puoli naamaa tohjona. Silmä loistaa pari viikkoa mustan sävyissä. En tiedä vieläkään, miksi minua lyötiin.

Toinen tapaus, lahtelaisessa taksijonossa. Jonotettuamme puoli tuntia kaksi kovanaamaa nappaa auton aivan edestämme. Huudahdan, että eipäs etuilla. Jätkä singahtaa nyrkki pystyssä kohti. Alkaa takaa-ajo kauppakeskuksen edessä.

Lahti, ihana paikkakunta!

Työläiskaupunki ilman yliopistoa, Helsingin suurin ja kaukaisin lähiö. Business City. Lahden, anteeksi Lahen, maine voisi olla parempikin. Mutta kaupungilla sentään on maine. Toisin kuin jollain kädenlämpöisellä Jyväskylällä.

Urheilukaupunki näyttäytyy muualla huligaaniensa voimin. Etenkin FC Lahden kannattajat saavat “jyväskyläläisten" polvet tutisemaan ympäri Suomea. Lahtelaiset ovat vähän hölmöjä, mutta heissä on munaa.

Syntyy pahaa jälkeä, kun Lahti saa miehestä otteen, totesi Aviisin toimittaja taannoin. Totta, silloin läski tummuu ja huuto raikaa.

“Haluuksä turpaas saatana?!" on tyypillistä lahen murretta.

Lahti on villi länsi. Kaupunki on kasvanut idästä tulleitten ansiosta. Ensimmäisen ryntäyksen aiheutti Pietarin-rata ja toisen Karjalan evakot. Satavuotias Lahti saa sadannentuhannen asukkaansa piakkoin. Silloin juhlitaan, ja taas silmäkulmat saavat väriä.

Matti Nykäsen sanoin, Lahti on mesta paikka.

Juha Honkonen